torstai 13. joulukuuta 2012

Baby Shower

Ystäväni kyseli keväällä ketkä kutsuisin polttareihini. Olin ihmeissäni, koska mitään häitäkään ei ollut tiedossa. Hän pysyi salaperäisenä ja pyysi minua joka tapauksessa tekemään listan lähimmistä ystävistäni sekä varaamaan erään kesäkuisen lauantain vapaaksi. Aika pian keksin, että kyseessä saattaisivat olla vauvaa odottavalle ystävälle järjestettävät baby shower -kutsut! Suomessa vauvakutsut eivät ole (vielä?) ihan niin yleisiä kuin niiden kotimaassaan Yhdysvalloissa. Baby shower on tainnut kääntyä suomeksi sanaksi vauvakutsut. Vauvakutsut järjestetään ennen kuin vauva on syntynyt (luin jostain, että perinteisesti kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa).

Suomessa perinne on oikeastaan päinvastainen. Täällä perinteenä ovat olleet rotinat, joita läheiset tuovat synnytyksen jälkeen tuoreen äidin kotiin. Rotinat ovat yleensä jotain syötävää, josta tuore äiti saa energiaa eikä hänen tarvitse huolehtia vieraiden kestitsemisestä. Alkujaan karjalainen rotina-perinne on kyllä kätevä! Osa sukulaisistani ja ystävistäni toivatkin herkut mukanaan tullessaan katsomaan vauvaa.

Olen myös kuullut, että vanhan uskomuksen mukaan vauvalle ei saanut antaa lahjoja ennen kuin se oli syntynut, koska se toisi huonoa onnea. Tämä uskomus ei taida olla enää kovin valloillaan.

Olin todella otettu minulle järjestetyistä juhlista! Ihan kaikki kutsulistalla olleet eivät päässeet paikalle, mutta kymmenkunta meitä taisi olla. Juhlat pidettiin ystäväni kotona eli minun ei tarvinnut huolehtia mistään! Ei siivoamisesta, ei tarjoiluista, ei ohjelmanumeroista... Tulin vain paikalle silloin kuin oli käsketty. Tarjolla oli ihania herkkuja, niin suolaisia kuin makeita. Vauva sai lahjaksi paljon ihania vaatteita, leluja sekä lahjakortin lastentarvikeliikkeeseen. Lahjakortti käytettiin vasta viime viikolla ja sillä ostettiin Brion valkoinen pinnasänky.

Vauvakutsuillani kaikki eivät tunteneet toisiaan, joten teimme pienen esittelykierroksen ja kerroimme mistä tunnemme toisemme. Ystäväni jakoi kaikille laput, joihin oli tarkoitus kirjoittaa minulle toivotuksia ja vinkkejä vauva-arkea ajatellen. Tyttären synnyttyä sain ihanat laput luettavaksi ja tippa linssissä niitä olen lukenut. Juhlissa yhdessäolo ja kokoontuminen ystävien kesken oli pääasia ja nautin olostani täysin rinnoin (ja vatsoin!).

Viime sunnuntaina pääsin vieraaksi ystäväni baby showereille. Hänellä on laskettu aika tammikuun alussa. Olimme lähettäneet emännälle ennakkoon omat vauvakuvamme ja juhlakalun tehtävänä oli arvuutella kuka on kuka ja samalla pidettiin esittelykierros. Arvuuttelimme kukin paperille vauvan todellista syntymäpäivää ja -kellonaikaa, painoa ja pituutta sekä kirjoitimme lisäksi mitä mieleen tuli. Tuleva äiti saa laput sitten vauvan synnyttyä. Ystäväni sai lahjaksi muun muassa mahtavan vaippakakun sekä yhteisesti kerätyn lahjakortin. Lahjakorttiin osallistumisen lisäksi halusin antaa tulevalle äidille tissipaketin. Se sisälsi kymmenen paria tissilappujatissirasvaa sekä imetystyynyn. Tyyny oli siis oma imetystyynyni, josta oli puhetta heinäkuisessa postauksessa. Lisäksi ompelin syntyvälle vauvalle potkupuvun. Tissilapuista eli liivinsuojuksista olen myös kirjoittanut aikaisemmin.

Potkupuvun velourkangas on tilattu Myllymuksuilta, samoin tissilappujen värikkäät PUL-kankaat.  Osan tilkuista sain ystäväni kestovaippakangasjämistä. Aikaisemmat tissilaput ompelin vain PUL-kankaasta sekä Ikean huovasta, mutta uusissa versioissa on niiden lisäksi myös kuivaliinakangasta. Samaa kangasta käytetään myös kestovaipoissa ja se tulee ihoa vasten. Tissirasva on Ainun PureLan-voidetta, jota itse hölvään nänneihin edelleen joka päivä.

Pahoitteluni hämäristä kuvista. (Kuvat otettu kengät jalassa juuri ennen baby showereille lähtöä...)






3 kommenttia:

  1. Voi mitä ihania lahjoja olet saanut ja varsinkin vienyt! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vielä lahjasta :). Nuo pöksyt on HIENOT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä! Toivottavasti pääsevät käyttöön!

      Poista