Minttusuklaahullun herkku

Sain ystävältäni taannoin lempinimen minttusuklaahullu. En ole koskaan ollut erityisesti suklaahullu, mutta minttusuklaan valitsen makeanhimon iskiessä kerta toisensa jälkeen. Himon tyydyttämiseen riittää muutama pala Fazerin viisipalaisesta minttusuklaapatukasta tai Maraboun minttusuklaapötköstä, yksi Pätkis tai osa Marianne-Kismetistä. Maraboun Minttukrokantti on myös aivan megahyvää, mutta levy on valtava. Olen elämäni aikana ostanut vain muutamia suklaalevyjä ja nekin yleensä jonkun tapahtuman kunniaksi tarjoilua varten tai leivontatarkoitukseen. En ole koskaan syönyt kokonaista suklaalevyä yksin. Kerralla syöty ennätys yhdestä levystä taitaa olla pari riviä. Viiden palan patukasta voin hyvin jättää pari viimeistä palaa myöhemmälle syönnille. Suklaa on vaan liian makeaa!

Tutustuin jokin aikaa sitten ystäväni herkkupöydästä löytämääni Marianne-Kismettiin ja makuelämys oli mahtava! Tavallista Kismettiä olen aina pitänyt todella tylsänä: keksiä ja suklaata, yök. Raikas Marianne-maku olikin aivan loistava lisäys! Myös keksi alkoi tuntua hyvältä idealta. Keksi tekee herkusta ilmavan, koska levy ei ole pelkkää tunkkaista suklaata. Miksikään suklaan suurkuluttajaksi en itseäni laske. Ostin pari viikkoa sitten kaksi (!!) levyä Marianne-Kismettiä ja ne ovat vieläkin jääkaapissa (viileys tekee niistä jotenkin vielä raikkaampia...). Lasken itseni enemmänkin siihen oliivi-feta-meetvursti-savulohi-sarjaan. Ah, suolaa!

Mutta siihen otsikon lupaamaan herkkuun. Sitä toi minulle ystäväni, joka minulle tämän lisänimen antoi. Kyseessä on minttusuklaapähkinä-fudge. Pari palaa kyseistä fudgea totisesti riittää kerralla, koska se on ihan supermakeaa! Halusin kokeilla fudgen tekoa ja tein sitä vanhempieni luona viime lauantaina. Samalla kokeilulla tein valkosuklaalime-fudgea. Ohje minttuversioon löytyy täältä ja limevalkosuklaaversioon täältä. Iskä/pappa tuli kotiin mitä parhaimpaan aikaan. Oli nimittäin aika rouhia suklaa. Miten? Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi minttusuklaa ja laitoin iskän möyhimään suklaata morttelilla. Suklaa meni kyllä pienemmäksi, mutta se lähinnä mössääntyi. Valkosuklaan kohdalla tajusin kaivaa esille raastimen! Kiitti iskälle, kun sain ohittaa tylsimmän työvaiheen. Minttusuklaan laatua taidettiin parilla palalla testata.

Tein ensin limeversion. Jokin meni pieleen, koska fudge ei jäähdyttämisestä huolimatta hyytynyt levyksi vaan siitä tuli kaavittavaa mössöä. Maku oli silti varmaankin oikea! Minttusuklaaversio sentään onnistui ja maku oli tismalleen sama kuin ystäväni tekemässä! Namm! Satsista saivat osansa myös mummi ja ukki, joiden luona kävimme illallisella tällä viikolla. Vein onnistunutta versiota myös kiitokseksi naapurin Ailalle, jonka pakastimessa meidän pakasteet olivat evakossa. Talossamme ei siis ollut muuta pakastinta kuin jääviileäkaapin pakastelokero ja entisen kodin pakastimen sisältö oli saatava kylmään. Sienet, mehut ja marjat ovat nyt uuden pakastimemme uumenissa. Seuraa hämärä kuvakimara tekosistani.

Täydellistä valkosuklaaraastetta!

Mortteloitua minttukrokanttisuklaata.

Epäonnistunut valkosuklaalime-versio.

Ei niin kaunista, mutta hyvää!