sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Liian aurinkoista bloggaamiseen

Pahoittelen pientä hiljaisuutta bloggauksen osalta. Kelit ovat hellineet meitä (toivottavasti teitäkin) ja olemme olleet melko paljon ulkona ja menossa. Inkan päiväunien aikaan tekee mieli puuhastella ulkona ja sisällä haluaisin hoitaa vain pakolliset kuviot. Tällä hetkellä Inka istuu vieressäni syöttötuolissa ja napsii kiivin palasia aamupuuron jälkeen. Olemme tekemässä lähtöä mökille Lohjalle. Tällä kertaa teemme päiväreissun tyttöporukalla. Mukana ovat Inka ja yksi ystävättäreni. Mökillä odottavat mummo ja pappa, joka on suunnitellut paistavansa lettuja tytöille. Pienin tytöistä jää vielä toistaiseksi ilman papan herkkulettuja.
 
Eilen olimme naapurin Ailan perinteisissä kesäjuhlissa, joita on kuulemma pidetty lähes kolmekymmentä vuotta aina näin koulujen loppumisen kunniaksi. Vanhempi väki ei muistanut milloin viimeksi olisi ollut näin lämmintä! Villaviltit olivat valmiina, mutta niitä ei tarvinnut kaivaa esille. Sen sijaan hyttysiä saatiin hätistellä urakalla! Oli kunnia-asia päästä mukaan perinteisiin naapurustojuhliin. He sanoivat järjestävänsä juhlat, kunnes Inka menee kouluun. Sitten juhlamantteli siirtyy kuulemma meille!
 
Puutarha kukkii, nurmikko kasvaa ja pihamme on kuin viidakko. Palaan asiaan, kun isäntä on saanut nurmikon ajettua ja voikukkakedon hävitettyä. Aurinkoista päivää!
 
Omat alppiruusuni kukkivat. Ihanat värit!

Inka sai tädiltään ja serkultaan ihanan mekon tuliaisiksi Lontoosta!

Kaunis mekko vaihdettiin housuihin, kun helmat estivät etenemisen..
Naapurin Pia toi juhliin Inkalle saippuakuplia!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti