lauantai 15. maaliskuuta 2014

Huppupyyhe isoilla korvilla

Ystäväni poika täytti eilen kokonaisen vuoden. Olin kysäissyt pojan esittämiä lahjatoiveita ja äiti tiesi kertoa, että pyyhevarastoa voisi kartuttaa. Toive koski tarkemmin ison pojan viittamallista huppupyyhettä. Pingale kipaisi oitis Eurokankaaseen. Jonkun hauskan tvistin halusin pyyhkeeseen. Edelliseen huppupyyhkeeseen ompelin veturikuvion ja tähän keksin ommella korvat!

Pyyhe koostuu kaksinkerroin taitetusta varsinaisesta pyyheosasta, hupusta ja korvista. Pyyhkeen taitteeseen leikkasin pääntien (lopullisessa versiossa aukko on isompi kuin ao. kuvassa). Korvat on ommeltu kaksinkertaisista, yhteenommelluista ja käännetyistä kolmioista. Ompelin ensin hupun osat yhteen ja sitten korvat. Mallailin korvia peilin edessä nuppineulojen kanssa ja päädyin ompelemaan ne kaarevasti kiinni huppuun. Pelkäsin, että korvat lerpsahtaisivat eteen tai taakse, mutta hauskasti ne töröttävät pystyssä!

Huolittelin pyyhkeen alareunat ja vapaaksi jäävän pääntien pätkän ensin saumurilla ja sitten taitoin ompelukoneella ommellen. Ompelin valmiin hupun kiinni pääntiehen saumurilla. Pyyhe on mielestäni hilpeä ja sopii mainiosti vekkulille pojalle!







Korvat kiinni huppuun.

"Äitii... pipo!"


Lahja sankarin yllä.

Onnea yksivuotiaalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti