Nelikuinen pikkuveli

Oikeasti pikkuveli on jo neljä kuukautta ja kaksitoista päivää vanha. Kuopuksen pikkuvauva-aika on mennyt huomattavasti nopeammin kuin esikoisen. Muistan kuinka tyttären kanssa kärryteltiin vanhan kodin maisemissa Oulunkylässä päivittäin. Ja kuinka tulimme ja menimme, luuhasimme siellä ja täällä. Esikoinen oli kolmen ja puolen kuukauden ikäinen, kun muutimme tänne Itä-Vantaalle. Ja missä kuopuksen pikkuvauva-aikana on käyty? Ei misssän.

No ollaan me oikeasti käyty ja luuhattu, mutta ei ihan samaan tahtiin. Menoa on toki rajoittanut isosiskon päivärytmi päiväunineen. Pojan päivärytmi on edelleen sama kuin kaksi kuukautta sitten. Pari kuukautta sitten päiväunet saattoivat venähtää jopa kuuteen tuntiin, mutta nyt ne ovat säntilliset kaksi-kolme tuntia per päiväuni. 

Kuulumisia kyselleille olen lähiaikoina vastannut, että päivisin menee oikein hyvin ja öisin huonosti. Öistä mainitsinkin jo vuoden ensimmäisissä kuulumisissa. Välillä poika on herännyt jopa vartin välein narisemaan ja se jos mikä on raskasta (okei ei ole kokemusta mm. koliikista). Kun narina yltyy huudoksi, ovat kirosanat välillä öisin kuuluneet ja fiiliksistä päällimmäisinä ovat olleet ärtymys, turhautuminen ja raivostuminen. Kesken syvän unen herääminen on niin vastenmielistä ja kellon katsominen niin karmeaa, kun huomaa sen madelleen vain vartin. Isännällekin olen monesti sanonut, etten uskalla mennä nukkumaan, koska ihan pian täytyy kuitenkin herätä.

Eikä siinä mitään, jos pojalle kelpaisi heti vaikka tissi vaimentimeksi, mutta kun välillä on kokeiltu kymmenen eri imetysasentoa (molemmilla tisseillä), erilaiset sylissähyssytystahdit ja -asennot, tutti, peittokapaloon kääriminen ja peitto pois ja kun koko rumba aloitetaan alusta niin se ensimmäinen kelpaa sittenkin. Näihin yörähinöihin on varmasti vaikuttanut myös kuukautisteni alkaminen (yhyy, nyt jo?!). Poika maistaa sen maidossa ja tuntee hormooneissa ja missä lie.

Tällaiset yöt ovat onneksi (toistaiseksi?) takanapäin, koska olen alkanut antaa pojalle öisin korviketta ja se jos mikä maistuu oitis! Ja lisäksi hän nukkuu vieressäni. Ehkä se oli myös se mammankaipuu, jota ystäväni ehdotti. Yöt ovat ehkä ihan vähän rauhoittuneet, jos sen nyt tässä uskaltaa mainita.

Jos yöt ovat hulinaa niin päivät ovat ihanan seesteisiä. Kuopus on maailman valloittavin ja tyytyväisin poika. Hän viihtyy hereillä ollessaan lattialla, sitterissä, sylissä, kannossa ja vaunuissa. Toki hän nauttii viihdykkeistä, joita äiti, isä tai isosisko tarjoaa. Hymyjä hän jakelee auliisti, mutta naurua vielä pidätellään. Toisaalta hän on kyllä hymyillyt ääneen, mutta varsinaista kikatusta vielä odotellaan. Vatsalleen kääntyminen on ihan siinä hilkulla! Leluja hän vaihtaa taitavasti kädestä toiseen ja ne löytävät tiensä aina suuhun.

Viikko sitten poika sai ensimmäiset maistiaiset soseita. Ensimmäisenä makuna illallislistalla oli porkkana. Sitä hän nautiskeli mielellään kuutena päivänä, kunnes eilen vaihdoimme maun bataattiin. Sama lusikallinen seilaa edestakaisin, mutta hyvin suu aukeaa aina kun lusikka lähestyy.

Tänään kävimme nelikuisneuvolassa ja -lääkärissä. Painoa pojalla tällä hetkellä on 6460 g ja pituutta 67,5 cm. Painoa on tullut viime kuiseen punnitukseen nähden liian vähän, vain 160 g. Lääkärin mukaan mainio tahti olisi puolisen kiloa kuukaudessa! Saimme siis suositukseksi antaa lisämaitoa sekä kasvattaa pikkuhiljaa soseannoksia.

Väsyneet itkuntirautuksethan siellä neuvolan käytävillä piti vääntää. Vauva ei käsistä nostaessa kannattele tarpeeksi hyvin päätään, ei käänny, ei naura, ei vielä puhukaan. Ja kaiken lisäksi maitoa tulee liian vähän, se on liian laihaa, poika ei malta/jaksa/halua imeä tarpeeksi eikä paino siis nouse. Haikeasti hyvästelin jo koko hiton imetyksen! Ei pojalle enää taatusti tissi maistu, jos pullon makuun pääsee!

Kuten arvaatte, nyt ne neuvolan käytävän itkut tuntuu aika kaukaisilta ja jopa naurettavilta. Ei poika tietenkään vielä päätään nostele, eikä käänny eikä naura eikä juttele. Hän tekee ne sitten kun hänelle sopii. Eikä siis kukaan mitenkään torunut tai arvostellut, hyvänen aika. Kehuja kyllä sai hyvästä kehityksestä! Väsyneenä kaikki vaan tuntuu hippusen vaikeammalta ja raskaammalta... Ja mitä siihen tuplaruokkimiseen tulee, äitinikin osasi jo jatkaa lausettani.

"...mutta toisaalta tämä tarkoittaa enemmän vapautta minulle itselleni..."

"...ja enemmän töitä mummolle!"

Vaikka oikeasti ajattelin kyllä sitä, että pian isäntäkin saa ottaa osuutensa poikansa ruokkimisesta.

Aivan hyvin meillä menee. Vaiheet ovat ohimeneviä ja olen kovin optimistinen öiden suhteen. Kuopushan on vasta nelikuinen vauva. Minulla on maailman ihanin poika!