Yksivuotias touhutoopemme

Kuopuspoikamme ensimmäinen vuosi on vierähtänyt. Toisaalta haikeaa, toisaalta... Vauvavuosi on takana, ihanaa! Tämänhetkisen fiiliksen ja perhesuunnittelun mukaan vauva-aika oli myös viimeinen tässä talossa. Onneksi lähipiiriin on syntymässä vauvoja hetkellä millä hyvänsä, loppuvuodesta, alkuvuodesta, keväällä, joten pikkuvauvoja pääsee sylittelemään tarpeen vaatiessa.

Poikasen ensimmäinen vuosi meni kyllä siivillä. Huomattavasti nopeammin kuin esikoisen ensimmäinen vuosi. Toisen lapsen kanssa ei kaikkea tarvitse opetella, kipuilla ja ihmetellä, koska kaikki perusjutut on jo kertaalleen fiilistelty ja pohdittu. Myös kaikki vauvantarvikkeet löytyi talosta, joten sen kummempia hankintojakaan ei vuosi sitten tehty. Eli siinä sivussahan se poika on tullut! Kröhmm, tai sitten ei.

Vastasyntyneen pojan päivärytmi solahti kivasti isosiskonsa päivärytmiin ihan alusta alkaen. Aamupäiväulkoilun aikana poika nukahti liinaan tai rattaisiin ja iltapäiväulkoilun aikana samoin. Poika nukkui pikkuvauvana päivisin mainiosti ja yöt menivät lähinnä tankaten. Se siinä raskaalta juuri tuntuikin, että minun oli pysyttävä päivät hereillä esikoisen kanssa, vaikka yöt olivat pojan kanssa hyvin repaleisia. En kuitenkaan muista olleeni kuolemanväsynyt tai nukahtaneeni kesken lauseen, mutta iltaisin ei tehnyt mieli mennä nukkumaan, koska ihan kohta pitää kuitenkin herätä.

Imetys lopetettiin pojan kanssa yhteistuumin puolivuotiaana ja siirryimme korvikkeisiin. Yötarjoilu toimi yhdestä kahteen kertaa yössä kahdeksankuiseksi asti. Kahdeksankuukautisneuvolassa pohdin asiaa terveydenhoitajan kanssa ja hän kannusti lopettamaan yösyötöt kertalaakista sitten kun siltä tuntuu. Lopetettiin pulloralli samana yönä! Isäntä kanniskeli poikaa ensimmäisen yön, silitti toisena yönä ja kolmantena poika jo nukkui illasta aamuun. Ja siitä lähtien poika on nukkunut yönsä hyvin, ihanaa!

Nykyään hän nukkuu yhdet parin-kolmen tunnin päiväunet raittiissa ulkoilmassa. Yöunille hän käy kahdeksan ja yhdeksän välillä ja unta riittää 11-12 tuntia. Hän syö pääsääntöisesi samaa ruokaa kuin muukin perhe. Nykyään laitan ruokaan suolaa huomattavasti vähemmän tai en ollenkaan, ja aikuiset saavat lisäillä sitä (ja muita mausteita) makunsa mukaan. Oikeastaan kaikki ruoka hänelle maistuu eikä mitään allergioita ole ilmennyt (kopkop). Poika syö enimmäkseen omin sormin ja puurokin osuu nykyään lusikalla suuhun. Puurolusikkaa on kuitenkin ihanaa heiluttaa ja jättimäisen sotkun välttämiseksi aamu- ja iltapuuro kuitenkin hänelle syötetään...

Tänä päivänä,  viikon ja päivän yli yksivuotiaana poika on aikamoinen menijä! Poika ei ihan vielä kävele sutjakkaasti, mutta kymmenkunta askelta on jo peräjälkeen otettu. Hän on jatkuvasti kyllä pystyssä ja katselee seuraavan tuen mitä kohti pääsisi sipsuttamaan. Parasta tällä hetkellä ovat liukumäet ja niiden laskeminen mahallaan ja pää edellä! Poika kiipeää vikkelästi liukumäen portaat ylös ja äidillä on kiire ottaa vastaan.

Hän kiipeää myös sohvalle, nojatuoleihin, siskon sängylle, ilmalämpöpumppuasentajan tikkaille, rattaisiin... Poika osaa jo useimmiten laskeutua jalat edellä, mutta toki toisinaan kopsahteluja tapahtuu. Peuhaaminen ja "painiminen" isolla sängyllä on pojan mielestä aivan huippua. Hän tajuaa, että sängyllä istuessaan voi suruttaa heittäytyä selälleen eikä mihinkään satu. Hän nauttii kutittelusta, paljaan vatsan päristelystä ja laululeikeistä.

Hiekkalaatikkoleikeistä hän pitää myös kovasti. Hän istuu hiekkalaatikolla edessään paistinpannu, kädessä kansi ja toisessa kädessä lapio. Välillä sekoitetaan lapiolla pannun antimia, välillä kansi päälle, kansi pois ja taas sekoitetaan. Hiekkaa toki lapataan suuhun joka välissä. Isosiskon leikkikeittiö on myös kovassa käytössä. Vispilällä ja kauhalla kilkutetaan kattiloita kuin mikäkin huippukokki konsanaan. Ja auotaan ovia. Ja auotaan laatikoita. Ja ovia. Varsinkin oikeassa keittiössä se on ehdottomasti lempipuuhaa!

Parasta on kuitenkin katsoa mitä isosisko puuhaa. Toisinaan leikit onnistuvat tovin ihan kivasti, mutta yleensä poika houkutellaan isosiskon toimesta lelujen äärestä eteisen puolelle, sisko livahtaa takaisin huoneeseensa ja laittaa oven kiinni. Voi sitä pienen ilmettä, kun tajuaa jääneensä leikin ulkopuolelle! Odotan innolla ja hartaudella sitä aikaa, kun lapset leikkivät sulassa sovussa keskenään. Onhan sellainen aika tulossa, onhan?

On ollut ihanaa huomata, kuinka poika on alkanut ymmärtää enemmän ja enemmän. Vaikka toinen ei puhu, hän kyllä ymmärtää pyyntöjä ja kehotuksia. Pyydettäessä kaapin ovi lämähtää kiinni, lusikka menee suuhun, hattu lähtee päästä, tutti putoaa suusta pois ja niin edelleen. Sanavarastossa on monta tärkeää sanaa: äiti/äitti, kakka, pappa/pappo.

Viikko sitten juhlimme pojan yksivuotispäivää. Kutsun saivat lähimmät perheenjäsenet. Vähän eri meininki oli esikoisen yksivuotissynttäreillä, joilla oli monta kymmentä juhlijaa...! Kokeilin jälleen raakakakun tekoa, mutta tämä versio oli kyllä aika... mielenkiintoinen. Tällä kertaa vuorossa oli porkkanakakku, mutta se jäi kyllä viimeiseksi porkkanakakuksi. Kumma kyllä miten ne rippeet vaan seisoivat ja seisoivat jääkaapissa.. Onneksi mies herkkusuuna sai loputkin syötyä (kun pakkasin ne hänelle yövuoroon mukaan). Raakakakun hyvä puoli on se, että sitä voi surutta antaa myös yksivuotiaalle päivänsankarille, jos haluaa välttää turhan sokerin antamista.

 

Ja eihän se ole Pingalen postaus eikä mikään, jos ei siinä ole vähän ompelujuttuja! Ompelin päivänsankarille lahjaksi kuvissa näkyvän harmaan bodyn, johon aplikoin mintunvärisen pilkkuskragan. Kaava on Ottobre-lehden Kisuliini ja skraga piirrelty ihan itse. Toinen isompi ommeltu lahja saa oman postauksensa sitten, kun se on täydellinen. Se on eräs lastenhuoneen sisustusjuttu!