torstai 7. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen

Oikein rapsakkaa alkanutta vuotta arvon lukijat! Täällä ulkolämpömittari näyttää -25,5 astetta ja sisällä on parikymmentä astetta lämmintä. Lattialämmitys napsautettiin toimimaan ympäri vuorokauden (normaalisti on päällä vain öisin) ja syksyllä hankittu ilmalämpöpumppu hönkii ihanasti lämmintä ilmaa.



Poikanen nukkuu päiväuniaan totutusti parvekkeella. Hankin alkuviikosta hänelle lämpöpussin. Raukka on tähän asti nukkunut päiväunensa äitiyspakkauksen toppahaalarissa ja makuupussissa sekä viltit ympärillään. Muuten aivan toimiva setti, mutta toppahaalari alkoi kinnaamaan jo haaruksista ja nilkat pilkistävät... Esikoinen taisi mahtua toisenkin talvensa aivan hyvin kyseiseen toppahaalariin enkä silloin kaivannut koko lämpöpussia! Pojalla on sisävaatteidensa päällä fleece- ja villahaalarit, paksu kypärämyssy, villasukat ja -tumput sekä äitiyspakkauksen toppatöppöset ja -tumput. Toivottavasti tarkenee!



Minulla joulunaika ja vuodenvaihde ovat menneet aika pitkälti töissä. Eilen loppui kuuden keikkatyöpäivän putki. Tällekin päivälle olisi riittänyt hommia, mutta sitten putki olisi paisunut kahdeksan päivän pituiseksi huomisen iltavuoron kanssa. Sunnuntaina menen vielä yhdeksi yöksi valvomaan neljäntoista ihmisen unta. Sen jälkeen onkin kalenterissa taas muutama viikko aivan tyhjää ennen loppukuun viikonloppuyövuoroja.

On tämä keikkalaiselo jotenkin niin ihanaa! Aikamoinen palapeli miehen kolmivuorotyön, isovanhempien (osa-aika)eläkepäivien ja vesijumppien, lapsen kerhopäivien ja omien yhtäkkiä ilmaantuvien keikkojen kanssa. Mutta ainakin minä nautin tästä poukkoilevasta arjesta ja vapaudesta tehdä töitä tai olla tekemättä. Toivottavasti myös muut tämän palapelin jäsenet nauttivat...



Ompeluhommat ovat olleet monta päivää, elleivät jopa viikon tauolla. Viikko sitten hain Postista Paapiin paksun kangaspaketin, mutta katsotaan milloin ryhdyn kankaita silppuamaan. Paketissa oli kaksi kangasta minullekin ja mitäs muuta niistä onkaan tulossa, kuin mekkoja luottokaavalla! Sellainen minulla varmaan nyt on, Stunning Rosy omilla muokkauksilla. Pian saan taas alkaa ommella myös pikkuruisia vauvanvaatteita, kun suku saa uuden jäsenen. (Ei siis tähän taloon!)





Tänään alkoi esikoisen kerho joulutauon jälkeen. Lapsi oli lähdössä sinne innoissaan aamulla. Eväät repussa ja joulupukin tuoma mekko päällä. Auto oli ollut tolppalämmityksessä pari tuntia ja käynnissäkin tovin, kunnes isäntä huomasi auton pukanneen öljyt maahan. Tunnin välein kulkevaan bussiinkaan ei enää ehditty, joten se siitä kerhopäivästä! Päätettiin tytön kanssa tehdä jotain mukavaa, joten päädyttiin leipomaan korvapuusteja. Ensin syötiin lounas, sitten laitettiin pikkuveli pakkaseen nukkumaan ja sitten herkuteltiin pullalla. Lohtusyöminen opetetaan siis pienestä pitäen..!


Tästä uusi vuosi taas pikkuhiljaa alkaa. Miten sinun vuotesi on alkanut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti