lauantai 10. syyskuuta 2016

Kaksivuotias pikkuisäntä

Loppukesämme ja alkusyksymme on juhlia täynnä! Muutama viikko sitten juhlittiin neljävuotiasta isosiskoa, eilen juhlimme kaksivuotiasta pikkuveljeä ja viikon päästä pääsemme juhlimaan toiseksi nuorimman serkun ensimmäistä syntymäpäivää!

Tosiaan, kuopuksemme täytti kaksi vuotta. Yksivuotisjuhlissa tuuletin salaa mielessäni, että ihanaa, vauvavuosi on ohi. Nyt onnittelen kuitenkin pienellä haikeudella jo kaksivuotiasta vauvaamme, koska yhtään nuorempia ei taideta tässä talossa enää päästä onnittelemaan. Mutta tuntuuhan se mukavalta, hyvältä ja ylpeältä, kun lapset hienosti kasvavat ja kehittyvät. Aika aikaansa kutakin, sama juttu vauvavuosien kanssa... (Ajatteleekohan kukaan muu näin?) 


Juhlimme pientä sankaria isovanhempien, tätien ja heidän perheidensä kanssa. Kummitkin löytyvät samasta jengistä eikä juhlijoita laajennettu tällä(kään) kertaa lapsen tai vanhempien kavereihin. Olin kysynyt pojalta minkä makuista kakkua hän haluaisi ja toive oli yksioikoinen: sitruuna! Äiti toteutti poikasen toiveen ja leipoi sitruunatuorejuustokakun (ilman liivatetta). Nappasin Suklaapossun blogista ohjeen, jota muokkasin sen verran, että korvasin puolet maustamattomasta tuorejuustosta appelsiinituorejuustolla, namm!!


Lahjoimme päivänsankaria keltaisella rekalla, jota halutessaan saa tuunata erilaisilla tarroilla. Pihaltamme on löytynyt pari pienempää autoa, mutta olen huomannut pojan lastausinnon leikkipuistossa, jossa on päässyt leikkimään isompien rekkojen kanssa (vai mitä lava-autoja nämä nyt on). Vierailta hän sai lahjaksi muun muassa puskutraktorin, ison bussin, työkalupakin surruuttavine porineen ja dinosauruskirjan! Kyllä oli pienelle miehelle ihmeteltävää!



Lisäksi ommella hurautin poikaselle ihan tarpeeseen pari trikoopuseroa. Kaava on jo niin monesti hyväksi havaittu Raide (Ottobre 6/12) koossa 92. Pituutta taisin lisätä pari senttiä. Valastrikoon tilasin Elvelyckanilta ja kanoottitrikoon Jyväskylän kangaskaupasta. Harmaassa kanoottipaidassa on raikkaan limenvihreät kanttaukset, vaikka ne kuvassa ovatkin vähän palaneet. 

Onnea, onnea meidän rakkaalle poikaselle! <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti